Ahvenanmaan retki 2018
Retkelle lähdettiin perinteisesti bussilla Tapiolasta kohti Varsinais-Suomea, matkan varrelta poimittiin mukaan matkalaisia.
Louhisaari on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella sijaitseva kartanolinna. Päärakennusta sekä sivurakennuksia ympäröi englantilaistyylinen puisto, ja kokonaisuus muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä. Päärakennus ja sivurakennukset ovat valmistuneet vuonna 1655.
Louhisaari kuului Fleming-suvulle noin vuodesta 1450 vuoteen 1791 ja Mannerheim-suvulle vuodesta 1795 vuoteen 1903. Se on Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkoti. Kartano päätyi vuonna 1961 Suomen valtion omistukseen ja Muinaistieteellisen toimikunnan eli nykyisen Museoviraston hallintaan. Päärakennus sivurakennuksineen restauroitiin ja avattiin museoksi sisustettuna yleisölle 1. kesäkuuta 1967.
Louhisaaren kartano on ollut alueen merkittävä maanomistaja, päätilan lisäksi kokonaisuuteen kuului useita sivutiloja. Päätilan pinta-ala 1930-luvulla oli noin 770 hehtaaria. Louhisaarella oli myös torppia, vuonna 1900 niitä oli kahdeksantoista.
Kartanon historiaan kuuluu kaksi merkittävää aatelissukua: Flemingit, jotka omistivat Louhisaaren noin vuodesta 1450 vuoteen 1791 eli noin 340 vuotta ja Mannerheim-suku, jonka hallussa kartano oli runsaan sadan vuoden ajan vuodesta 1795 vuoteen 1903. Ensimmäinen Fleming-sukuinen omistaja oli suomalaissyntyinen aseenkantaja Magnus Fleming, joka solmi avioliiton kartanon varhaisimman tunnetun omistajan Elin Korken kanssa. Ensimmäinen Mannerheim-sukuinen omistaja oli ruotsalaissyntyinen majuri ja kreivi Carl Erik Mannerheim ja viimeinen vapaaherratar Vilhelmina Mannerheim (1836–1905), joka oli marsalkka Mannerheimin isän sisar.
Ensimmäinen kohde oli Louhisaaren kartano, jossa syötiin lounas ja osallistuttiin opastetulle kierrokselle. Opas kertoi kartanon historiasta, kartanon vaiheista ja kahden pääomistajan, Flemingin suvun ja Mannerheimin suvun asukkaiden elämästä. Pääsimme ihailemaan kartanon kolmea entisöityä kerrosta.
Iltapäivällä lähdimme Vuosnaisten satamaan, josta jatkoimme saaristolautalla Åvaan ja opas liittyi seuraamme. Yövyimme Långholman saarella rauhallisessa ja kotoisessa Gullvivan hotellissa. Pihanurmikolla kukkivat kevätesikot ja merituuli puhalteli viileästi.
Paikallisen oppaan johdolla tutustuimme Brändön saareen, ostimme tuliaisiksi paikallista mustaa leipää ja hunajaolutta ja vierailimme Brandön kirkossa. Elämä saarella oli ollut kovaa. Elanto tuli kalastamalla silakkaa ja savustamalla sitä myyntiin. Ajat ovat muuttuneet ja nykyinen ongelma on väestökato ja työmahdollisuuksien puute.
Brändön asukasluku on 465 (31. elokuuta 2017) Brändön maa-ala muodostuu yksinomaan pienistä ja keskisuurista saarista, joita on kaikkiaan liki 1 200. Huomattavimpia niistä ovat pääsaaren lisäksi Jurmo, Åva, Fiskö, Långö, Lappo ja Torsholma. Kunnan alueella sijaitsevat Ahvenanmaan saariston pohjoisimmat saaret. Brändön itäpuolella on Kihdin ja länsipuolella Lappveden merenselkä.
Toisena matkapäivänä lähdimme aikaisin aamulla kohti Torsholman satamaa, josta jatkoimme saaristolautalla Lappön, Kumlingen ja Enklingen kautta kohti pääsaarta. Saaristo oli ainutlaatuisen kaunis. Hummelvikissä uusi opas nousi bussiimme ja kiertoajelu pääsaarella alkoi. Bomarsundin linnoituksen raunioilla saimme kuulla mm, että Bomarsundin valloitus pitkään kestäneen piirityksen jälkeen englantilais-ranskalaisilta joukoilta kesti vain kolme päivää, jolloin venäläinen sotaväki antautui.
Kuulimme myös että Helsingin Uspenskin katedraalin tiilet ovat peräisin linnoituksesta, joka tuhottiin 1850- luvulla Krimin sodan päättyessä. Bomarsundissa nautittu ahvenanmaalainen kalakeitto oli maukasta, kuten myös Soltuna ravintolassa Getassa tarjottu paikallinen herkku, makea pannukakku luumuhillolla ja kermavaahdolla. Aurinkoinen sää suosi matkalaisia koko retken ajan ja merituuli viilensi mukavasti oloa. Kevään kukat hehkuivat, kevätesikot, orkideat ja monet muut, joita ei kasva mantereella. Valkovuokot kukkivat ja puut olivat kevään vihreinä. Matkan varrella oli monia omenapuutarhoja, joissa kasvatettuja Lobo-omenoita, yksi monista omenalajikkeista, moni meistä ostaa syksyllä marketista . Opas kertoi, että saarelle oli muuttanut uusia ennennäkemättömiä asukkaita – kolme sutta.
Vielä illallisen jälkeen leppoisa kevätilta houkutteli monia kävelylle Maarianhaminan kaupunkia katselemaan. Kauniita, hyvin hoidettuja ja istutusten ympäröimiä pientaloja, lehmuskujia ja mikä rauha. Missä kaikki ihmiset olivat? Kaduilla ei näkynyt iltakymmeneltä ihmisiä eikä juuri autojakaan.
Bomarsundin linnoitus on Ahvenanmaalla Sundin kunnassa Bomarsundin kylässä sijaitseva rauniolinna. Sen päälinna oli Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurin rakennus. Linnoitus tuhottiin "Oolannin sodassa" vuonna 1854.
Kun Venäjä oli saanut Suomen 1808 Suomen sodassa, se halusi vahvistaa uuden länsirajansa puolustusta. Bomarsundin linnoituksesta piti tehdä tarpeeksi iso, jotta se kestäisi pitkää piiritystä. Rakennustöitä valmisteltiin jo 1810–1819, jolloin tehtiin ensimmäiset piirustukset. Vuonna 1828 keisari Nikolai I tilasi uudet piirustukset. Linnoitus rakennettiin vuosina 1832–1854. Vuonna 1853 alkanut Krimin sota laajeni vuonna 1854 Itämerelle Oolannin sodaksi. Tuolloin Bomarsundin linnoitus oli vasta puolivalmis.
Brittiläiset ja ranskalaiset joukot hyökkäsivät linnoitukseen 8. elokuuta 1854 noin 12 000 miehellä. Samaan aikaan noin 40 Itämeren laivaston alusta asettui puolikaareen Lumparnille linnoituksen edustalle.
Puolustajia linnoituksessa oli noin 2 200, (joukossa suomalaisia tarkka-ampujia) ja hyökkääjiä oli noin 12 000. Neljän päivän taisteluiden jälkeen linnoitus antautui. Noin kaksituhatta sotavankia vietiin Ranskaan ja Englantiin.
Myöhemmin linnoitus tuhottiin, koska brittiläisten etujen mukaista oli estää venäläisten sotilaallinen toiminta saarilla. Krimin sodan vuonna 1856 päättäneeseen Pariisin rauhansopimukseen otettiin määräys, ettei Ahvenanmaata saa linnoittaa.
Linnan rauniot ovat matkailukohde. Muinaismuistoalueen pinta-ala on 870 hehtaaria. Päälinnasta on jäljellä joitakin graniittisia muurinpätkiä. Lisäksi raunioina on neljä linnantornia. Vanhassa luotsituvassa toimii Bomarsundin museo, joka on avoinna kesäkuukausina. Telegrafen on paikkakunnan toinen museo, jossa on esillä myös linnoituksen pienoismalli.
Sunnuntaina kolmantena retkipäivänä meillä oli opastettu kierros Merenkulkumuseossa. Saimme kuulla taitavien ahvenanmaalaisten merenkulkijoiden elämästä ja merimatkoista. Esineistö oli laaja. Museon alakerrassa oli runsaasti materiaalia tatuoinneista, jota monet meistä näkivät ensimmäisen kerran. Museokäynnin jälkeen bussi odotti jo satamaan lähtöä. Viking Gracella matka jatkui Turkuun ja taitavan kuljettajan kyydissä takaisin Espooseen.
Kastelholman linnaon linna Sundissa. Sitä alettiin rakentaa 1300-luvun loppupuolella, ja siitä tuli Ahvenanmaan hallintokeskus 1400-luvun alussa. Linna piti asemansa vuoteen 1634, jolloin Ahvenanmaa liitettiin lääniuudistuksessa Turun lääniin. Tämän jälkeen linna rappeutui nopeasti, ja vuoden 1745 tulipalon jälkeen linnaa käytettiin enää viljavarastona. Raunioiden ensimmäiset konservoinnit tehtiin 1890-luvulla ja tieteelliset dokumentoinnit 1960-luvulla. Museoksi varastona toiminut pohjoissiipi otettiin jo 1930-luvulla.
Maarianhamina on Ahvenanmaan itsehallinnollisenmaakunnan hallintokeskus. Maarianhaminassa asuu 11 658 ihmistä eli lähes puolet koko Ahvenanmaan väestöstä. Kaupunki on yksikielisesti ruotsinkielinen ja 83,5 prosenttia sen asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia. Suomenkielisiä on 5,9 prosenttia ja muunkielisiä yhteensä 10,6 prosenttia. Maarianhamina on Suomen suurin yksikielinen ruotsinkielinen kunta.
Kaupungissa sijaitsee Ahvenanmaan maakuntahallitus ja maakuntapäivät, jotka toimivat itsehallintotalossa(Självstyrelsegården) kaupungin keskustassa. Maarianhamina on tunnettu myös kesäisenä matkailukaupunkina. Vuosittain siellä vierailee noin 1,5 miljoonaa matkailijaa. Kaupungissa toimii useita hotelleja ja keskustan kaakkoispuolella on Gröna uddenin leirintäalue.
Getan maisemakuva on muiden Manner-Ahvenanmaan pohjoisosan kuntien tavoin kumpuileva ja sitä leimaavat korkeat kalliot kitukasvuisine mäntyineen. Getan vuoret ovat jo kauan olleet tunnettu matkailukohde ja niiden korkein kohta ulottuu 107 metrin korkeuteen merenpinnasta. Vuorten laelta avautuvat laajat näköalat länteen ja pohjoiseen Selkämerelle. Vuorilla olevat näkötorni ja Soltunan matkailumaja on rakennettu 1930-luvun alussa ja ne on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck.
Retkelle osallistui parkinsonia sairastavia, omaisia ja ystäviä yhteensä 37. Nuorin meistä oli 12 vuotias ja vanhin 79 vuotias. Retken antia olivat myös mukava seura ja tutustuminen uusiin ihmisiin. Kiitos kaikille osallistujille.